Outokummun kirkko

Kummunkatu 19, 83500 Outokumpu
350
Outokummun muututtua elinvoimaiseksi kaivosyhdyskunnaksi siellä tarvittiin kipeästi kokoustiloja myös hengellistä toimintaa varten. Monien vaiheiden jälkeen uusi yhdistetty kirkko ja seurakuntatalo valmistui vuonna 1955. Kirkon vihittiin käyttöön 3.4.1955. Suunnittelutyön aloitti arkkitehti Liljeqvist, jonka kuoltua työtä jatkoi arkkitehti Samuel Salvesen.
Kirkon 70-vuotisjuhlia vietetään 3.4.2025 kirkolla. Tervetuloa!
Outokummun kauppalan perustamisen jälkeen pääkirkon tehtävät siirrettiin Kuusjärveltä Outokummun kirkolle. Kuusjärven pitäjän nimi vaihdettiin Outokummuksi 1968 ja samalla muuttui pääkirkoksi Outokummun kirkko.
Vuonna 1978 suoritetun laajan peruskorjauksen suunnitteli arkkitehtitoimisto Erkki Helasvuo. Sen yhteydessä tehtiin suuria muutoksia varsinkin kirkon sisustukseen, mm uudistettiin kuori ja penkit sekä rakennettiin kappeli alakertaan. Kirkossa on 450 istumapaikkaa.
Rakennus sisältää myös seurakuntasalin sekä erilaisia kerho- ja toimistotiloja.
Vuoden 2000 kesällä tehtiin kirkon maalaus- ja saneeraustyö, jonka suunnittelija on arkkitehti Aulis Jääskeläinen. Uusien kirkkotekstiilien suunnittelija on outokumpulaissyntyinen Hanna Korvela. Vuonna 2007 saneerattiin kirkon alakertaan toiminnan ja toimistojen tilat.
Urut
20-äänikertaiset urut (opus 600/1956) on rakentanut Kangasalan Urkutehdas.
Urkujen äänikerrat
I-sormio:
- Hohlflöte (8')
- Prinzipal (8')
- Kupferflöte (4')
- Quinte (2 2/3')
- Mixtur 4-6F (2')
II-sormio:
- Gedackt (8')
- Prinzipal (4')
- Blockflöte (2')
- Zimbel 3F (1/4')
- Krummhorn (8')
III-sormio:
- Schwebung 2F (8')
- Rohrflöte (8')
- Quintaden (4')
- Prinzipal (2')
- Sifflöte (1')
- Sesquialter 2F (2 2/3')
- Shalmei (8')
P-jalkio:
- Subbass (16')
- Prinzipal (16')
- Octave (8')
- Choralbass II-Prinzipal (2')
- Regal II-Krummhorn (4')
Yhdistimet:
- I/I (4')
- II/I (8')
- II/I (16')
- III/I (4')
- III/I (8')
- III/II (8')
- I/P (8')
- II/P (8')
- III/P (8')
- III/P (4')
Tremolot:
- Vibrator II
- Vibrator III
Paisutuskaapit:
- II-sormio
- III-sormio
'
Sijainti kartalla
Tapahtumat
Kummunkatu 19, 83500 Outokumpu
Messu ja isosten siunaaminen
Tervetuloa rukoussunnuntain messuun, jossa siunataan myös tulevan kesän isoset!Kummunkatu 19, 83500 Outokumpu
Messu kirkossa
Tervetuloa kesäkuiseen messuun! Aiheena on Pyhän Hengen odotusKummunkatu 19, 83500 Outokumpu
Messu kirkossa, kehitysvammaisten kirkkopyhä
Tervetuloa Helluntain messuun, kehitysvammaisten kirkkopyhä. Päivän aihe on Pyhän Hengen vuodattaminenKummunkatu 19, 83500 Outokumpu
Messu kirkossa
Tervetuloa sanan ja sakramentin ääreen! On Pyhän kolminaisuuden päiväKummunkatu 19, 83500 Outokumpu
Messu kirkossa
Tervetuloa messuun, päivän aihe on: ArmahtakaaKummunkatu 19, 83500 Outokumpu
Kesäillan sanajumalanpalvelus Okun kirkossa
Kesäillan kirkko, sanajumalanpalvelus Outokummun kirkossa!Kummunkatu 19, 83500 Outokumpu
Kouluun lähtevien siunaus Outokummun kirkossa
Siunataan kirkossa kaikki eka luokkansa aloittavat koulutielle, tervetuloa mukaan siunaamaan!Kummunkatu 19, 83500 Outokumpu