Nykyisen Polvijärven seurakunnan synty

Polvijärvi kuului aikoinaan laajaan Liperin seurakuntaan, kuten Kuusjärvi, Kaavi, Säyneinen, Kontiolahti, Joensuu ja Pielisensuu. Mutta jo 1700-luvun lopulla alkoivat itsenäistymisajatukset askarrella polvijärveläisten mielissä. Asia kehittyi niin pitkälle, että v. 1800 Porvoon tuomiokapitulissa oli esillä polvijärveläisten anomus, jota perusteltiin sillä, että pitkien, tiettömien taipaleiden takaa oli kirkossakäynti vaivalloista, varsinkin vanhukset ja sairaat jäivät sen vuoksi osattomiksi armonvälineiden tuomasta lohdutuksesta ja vainajien kuljetus tuon 6 peninkulman pitkän matkan Liperin kirkolle haudattavaksi tuotti ylivoimaisia vaikeuksia.

Siksi olisi välttämätöntä saada Polvijärvelle pappi, jumalanpalvelushuone ja hautausmaa. Tuomiokapituli näyttää suhtautuneen myötämielisesti polvijärveläisten asiaan, koska 31.7.1805 heille myönnettiin oikeus perustaa hautausmaa. Rukoushuonetta varten laaditut piirustukset hyväksyttiin 8.8.1806 , jotka syystä tai toisesta olivat joutuneet myöhemmin hukkaan, eikä tiedetty, kenen säilytettävänä ne olivat.  Tieto polvijärveläisten itsenäistymispyrkimyksistä oli kantautunut yli Pohjois-Karjalan. Näiden johdosta oli Jaakko Stenius ”Koski-Jaakko” v. 1804 lausunut: ”Jos milloin Höytiäinen lasketaan, syntyy Polvijärven seuduille ei vain kappeli, vaan itsenäinen kirkkoherrakunta.”

Vuonna 1821 Renqvist laati anomuskirjan, jonka Yrjö Reijonen itse vei tuomiokapituliin. Kirjeessä pyydettiin, että  Polvijärven, Haapovaaran, Kuorevaaran, Sotkuman, Solan, Martonvaaran ja Timovaaran kylistä muodostettaisiin kappeliseurakunta. Tuomiokapituli hylkäsi päätöksen aikaisempaan päätökseen vedoten, mutta lupasi kuitenkin erityisen rukoushuonesaarnaajan, jos mainitut kyläkunnat suostuisivat hänelle maksamaan riittävän palkan, silti vähentämättä Liperin  ja Kontiolahden papistolle suorittamiaan maksuja. Asia otettiin esille vasta kahden vuoden kuluttua Liperin pitäjänkokouksessa. Kokous ei hyväksynyt esitettyjä ehtoja eikä päätöstä saatu aikaan.  

Jostain syystä kuitenkin ruokoushuoneen rakentamisen asia oli jäänyt lepäämään, kunnes se sai uudelleen virikettä kinkereillä, joka pidettiin Haapavaarassa 2.2.1842 Kustaa Tukiaisen talossa kirkkoherra Europeuksen toimesta. Kinkereiden jälkeen pidetyssä kokouksessa, johon oli saapunut muutamia Kontiolahteen kuuluvien Kinahmon ja Martonvaaran kylien isäntiä, sekä lautamies Antti Tukiainen Kaavin pitäjään kuuluvasta Saarivaaran kylästä, päätettiin yksimielisesti anoa uusia piirustuksia ”kirkontapaista rakennusta” tai yksinkertaista puukirkkoa varten, jossa olisi tilaa lähemmäs 1000 hengelle, koska tässä laajassa Sotkuman kylässä oli jo 1090 henkeä, nimittäin 549 ripillä käyvää ja 511 lasta.  Entiset, vuonna 1806 hyväksytyt piirustukset olivat jonnekin hävinneet. Kokouksessa toivottiin, että Liperin papisto kävisi pitämässä kirkossa jumalanpalveluksia ja suorttamassa hautauksia. Kirkkoherra myöntyi tähän ja lupasi kirkonrakennusavustusta Liperin kirkonkassasta.

Kun ei arveltu voitavan vielä pappia ylläpitää, niin ehdotettiin, että Liperin papisto kävisi Polvijärvellä 6 kertaa vuodessa jumalanpalveluksia pitämässä ja kuolleita hautaamassa, sillä hautausmaa oli jo hyväksytty. Näin syntyi Polvijärven rukoushuonekunta. Rukoushuoneen rakentaminen aloitettiin v. 1847.  Kun polvijärveläiset halusivat saada kuulla oman kirkonkellon kumahtelua, hankittiin se samana vuonna. Talollinen Kalle Martinpoika Hyttinen kävi sen hakemassa Vaasan läheltä Maalahdesta Mathias Svedbergiltä, joka sen valoi ja se tuli maksamaan 595 hopearuplaa. Rukoushuone valmistui v. 1851. Keisarillisella asetuksella 18.1.1856 Polvijärvi tuli kappeliseurakunnaksi.

Itsenäinen kirkkoherrakunta

Kun v. 1848 perustettiin Joensuun kaupunki, alkoi liikenne suuntautua sinne.  Luonnonvoimat puuttuivat Polvijärven kehitykseen. Vuonna 1859  Koski-Jaakon ennustus toteutui, vaikkakin paljon laajempana. Höytiäinen purkaantui "hirvittävällä ryskeellä" ja vedenpinta laski 9 metriä ja vielä myöhemmin 3 metriä.

Höytiäisen lasku teki maantiet entistä tärkeämmiksi, sillä sen rannat olivat laajalti hyllyvää savea, niin ettei vesille päässyt moniin vuosiin kuin muutamilta kallionkielekkeiltä. Pitäjänkokous 21.11.1858 anoi lupaa rakentaa tie Sotkumasta Härkinvaaralle, koska se lyhentäisi matkaa kaupunkiin 6 ruotsinvirstalla ja vältettäisiin vaarallinen ja aikaa viepä lossi Käsämässä. Uuden tien pituus olisi 15 virstaa. Tiestä olisi hyötyä ei vain polvijärveläisille, vaan myös Martonvaaran, Timovaaran, Polvelan, Petrovaaran, Halin, Kajoon ja Saarivaaran kylille, niin että jos mahdollista, nämäkin kylät velvoitettaisiin tien tekoon.

Jos kruununvaroista saisi 100 kulia jauhoja, voitaisiin paikkakunnan, köyhät, joilla on puute elintarvikkeista, sijoittaa työhön, sillä paikkakunnan varoilla heitä ei voida auttaa. Anomus ei auttanut. Kun polvijärveläisten tuli osallistua myös Joensuun kaupunkialueen teiden ja siltojen rakentamiseen, anoivat he 13.9.1863, että heidän tientekovelvollisuutensa koskisi vain oman pitäjän sisällä olevia teitä ja siltoja. 26.6.1864 anottiin uudestaan kuvernööriltä lupaa rakentaa tie Sotkuman. Pitkäsenlahdesta Härkinvaaraan. Lupa myönnettiin, sillä siltavouti Karl Fredrik Lujanen sai 23.4.1866 tehtäväkseen jakaa tiet kullekin osansa. Tieasiassa Polvijärven edustajat hautari A. Laakkonen ja talonpoika Yrjö Happonen Polvikoskelta ilmoittivat kokouksessa 5.6.1867, että liperiläiset jättivät Härkinvaaraan asti tien rakentamisen yksinomaan polvijärveläisille.

Siksi asiasta tehdään valitus, jota tekemään valtuutettiin nimismies Degert. Vielä kokouksessa 25.10.1874 valitettiin sitä, että polvijärveläisiä raskautetaan suurilla maantien rakennustöillä. Tähän tuli lisäksi vielä nälkävuodet. Jo v. 1852 nimismies Otto Forsberg ylitti, että sinä vuonna vei halla niin rukiin kuin kevätviljankin. Jo edellisenä vuonna lie ollut sato huono, koska kruunu jakoi lainaksi viljaa 40 tynnyriä, joita ei saanut antaa viinankeittäjille. Kun kuitenkin melkein kaikki ovat viinaa keittäneet, päätettiin antaa niillekin. Seurakunta takaa takaisinmaksun. Kun sitten varsinaiset nälkävuodet tulivat ja kerjäläisiä alkoi tulvia pitäjään, päätettiin 6.12.1868 estää niiden tulo rajan yli 20 markan sakon uhalla. Varmaan joissakin pitäjissä oli tilanne vielä pahempi. Nälän mukana tuli sairautta.

Polvijärven itsenäinen seurakunta syntyi 10.9.1879.

Rovasti Akerblomin kuoltua ja hänen perikuntansa oikeuksien päätyttyä 1.5.1901 tuli Polvijärvi itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi. Silloin siihen yhdistettiin nykyiset Saarivaaran ja Lehtovaaran kylät, sekä eräs Piippola-niminen tila, joka epähuomiossa oli jäänyt pois, kun sen entinen omistaja oli kreikkalaiskatolinen, ja kun uusi omistaja oli tehnyt siitä anomuksen.

Varapastori G. Meklin, jota oli toivottu ensimmäiseksi kirkkoherraksi, oli jo aikoja kuollut. Polvijärven ensimmäiseksi kirkkoherraksi astui 1.5.1902 J. H. Ihalainen. Oli luonnollista, että liikenne vanhimpina aikoina suuntautui Polvijärveltä emäkirkolle Liperiin. Kesän aikaan oli Käsämän lossi ahkerassa käytössä.